Kuka Siljamari?

“Musiikki on mysteeri, jonka jokainen kuulija kokee omalla, erityisellä tavallaan.”

Siljamari Heikinheimon ensimmäinen haaveammatti oli oopperaohjaajan assistentti. Ehkä hän olisi päätynytkin sille tielle, ellei teininä olisi kuullut Charles Gunoudin Faust-oopperaa. Tenoriaarian viulusoolo kosketti selittättömällä tavalla. Alkoi matka maailmaan, jota ei löydä kartalta. 

Toki viulun myötä myös kartalla olevat paikat ovat tulleet tutuiksi. Soitin on vienyt soittajansa Kuhmon Kamarimusiikkiin nyt jo seitsemänä vuonna peräkkäin, monien suomalaisten ja ulkomaisten orkesterien pultteihin, yölliseen Ulvilaan ja Ruotsiin opiskelemaan kolmeksi vuodeksi. Sinä aikana Viking Linen hytistä tuli niin hyvä harjoitusympäristö, että laivavieraat pääsivät kerran nauttimaan jopa Siljamarin tarjoamasta käytäväkonsertista.

Nykyäänkin Siljamarista on kiva soittaa kaikenlaista musiikkia erilaisissa paikoissa. Hän on luonut musiikkiteatteria ja klassista musiikkia yhdistelevän Ferninand-Härkä-lastenoopperan, joka on sykähdyttänyt muun muassa sairaalojen lapsia. Siljamari on myös ensi syksynä Kansalliskirjastossa alkavan Soivat kirjat -konserttisarjan taiteellinen johtaja. Nyt viulisti leikittelee ajatuksella, minkälaista olisi soittaa vaikkapa koirille. Auttaahan klassinen musiikki niitä tutkimustenkin mukaan rentoutumaan.

Siljamari haluaa soittaa, koska musiikki lohduttaa ja ilahduttaa tavoilla, joita kuulija ja soittaja eivät itsekään aina ihan ymmärrä. Hän toivoo, että voi soitollaan viedä kuulijat hetkeksi pois arjen asioista, sellaisten tarinoiden ääreen, joita ei vielä ole keksitty.  

 


Biografia

Siljamari Heikinheimo esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona soittaen lukuisissa eri kokoonpanoissa, sekä usein myös solistina. Hän vierailee monilla musiikkijuhlilla, kuten Kuhmon Kamarimusiikki, Iitin musiikkijuhlat, Hauhon musiikijuhlat ja Crusell-viikko. Hänet näkee usein yhtyeissä kuten Avanti!, Jousia Ensemble ja Virtuosi di Kuhmo. Heikinheimo on Kansalliskirjastossa tapahtuvan Soivat kirjat -konserttisarjan taiteellinen suunnittelija. Hän esiintyy näyttämötaidetta ja musiikkia yhdistelevissä esityksissä lapsille, joista uusimpana "Molli-kissa ja Duuri-hiiri" yhdessä pianisti Salla Karakorven kanssa. Hän on tehnyt useita nauhoituksia Yleisradiolle. Heikinheimo oli Radion Sinfoniaorkesterin jäsen vuosina 2012-2016. Keväällä 2017 hän toimii konserttimestarin ja äänenjohtajan tehtävissä Helsingin kaupunginorkesterissa, Lapin Kamariorkesterissa, Tanskan Kamariorkesterissa ja Trondheimin Sinfoniaorkesterissa.

Heikinheimo aloitti viulunsoiton Espoon musiikkiopistossa, missä hänen opettajinaan toimivat Päivyt Meller, Jerzy Blazkievicz ja Grazyna Gebert ja jatkoi sieltä Sibelius-Akatemiaan. Heikinheimo on opiskellut Edsbergin musiikki- instituutissa opettajanaan Ulf Wallin. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2011, missä opiskeli Petri Aarnion johdolla. Mestarikursseilla tärkeitä opettajia ovat olleet Mi-Kyung Lee, Pavel Vernikov, Antti Tikkanen, Hagai Shaham, Ferenc Rados ja Ralf Gothoni. Kamarimusiikkia hän on opiskellut Paavo Pohjolan, Marko Ylösen ja Mats Zetterqvistin johdolla. 

 

Email: contact@siljamariheikinheimo.com - Copyright Siljamari Heikinheimo 2015 - Site design: Markus Kaarto - Photography: Jaakko Paarvala